"Born of Nature" Projektin Tarina

Born of Nature” (suomeksi Luonnosta syntynyt") on New Yorkilaisen taiteilijan David Popan ja Suomalaisen valokuvaajan Juuso Hämäläisen yhteinen projekti. Luonto on ollut Juuson työn teema jo hänen valokuvausuran alusta alkaen. Yhtenä kärkipään luontokuvaajana, David löysi hänen työnsä sosiaalisessa mediassa ja tuli yhdeksi hänen monista ihailijoistaan. Näihin aikoihin 2017 vuoden loppupuolella Popan työ alkoi siirtyä taideasennuksiin ja paikkasidonnaisiin töihin luonnossa.

Eräänä päivänä David päätti ottaa yhteyttä Juusoon ja kysellä jos kiinnostusta jonkinlaiselle yhteistyölle löytyisi. Popan yllätykseksi, Juuso oli halukas kokeilemaan mitä tapahtuisi, kun kaksi eri alan taiteilijaa ryhtyisi yhteiseen projektiin. 2018 vuoden alussa he tekivät yhteistyön, jonka he nimesivät nimellä “Facing The Universe” (suomeksi Kohdata Maailmankaikkeus tai Kohti Maailmankaikkeutta), jossa naisen jäätyneet kasvot ovat kiveen maalattu kirkkaan yötaivaan alla Emäsalossa.

Facing The Universe

Facing The Universe


Tästä projektista opimme, että tämän kaltainen yhteistyö ei pelkästään olisi mahdollista, vaan johtaisi myös erinomaisiin ja uniikkeihin lopputuloksiin. Oli luonnollista, että he tulisivat taas työskentelemään yhdessä seuraavana vuonna, mutta paljon isommassa mittakaavassa. Tällä kertaa lopullinen projekti ei pelkästään jäänyt sosiaalisessa mediassa nähtävään kuvaan, vaan projektista tehtiin myös lyhytelokuva, jonka Popa on videokuvannut ja jossa soi alkuperäinen kappale, jonka Juuso on tehnyt uudella intohimolla säveltämistä kohtaan. Sekä lopuksi tehtäisiin Limited Edition printti lopputuloksesta.

Projekti kehittyi todella luonnollisen prosessin kautta. Sen sijaan, että tehtäisiin mitään ennalta ajateltuja ideoita, konsepti kehittyi koko ajan enemmän ja enemmän työskentelemällä toistensa luovien ratkaisujen kanssa. Päivän ajan he etsivät paikkaa, johon teos tultaisiin luomaan ja pian sen jälkeen Juuso oli luonut projektille äänimaiseman ja melodian päivän perusteella. Lopullisessa kappaleessa on myös taustalla luonnon ääniä, jotka ovat äänitetty samassa paikassa projektin aikana.

IMG_7263 copy.jpg

Kuunneltuaan kappaleen ja analysoituaan luonnollisen “canvaksen” sommitelmaa, Popa alkoi tehdä hahmotelmia siitä, millaisen kuvan hän voisi maalata. Mentyään tähän tapaan edestakaisin, pian syntyi teema projektille “Luonnosta Syntynyt” ja kuva vastasyntyneestä vauvasta nukkumassa Maan kohdussa alkoi muodostua. Konsepti on juurikin samoja teemoja, joissa Popa ja Juuso on työskennellyt menneisyydessäkin. He kannustavat katsojaa ihmettelemään elämää ja jopa kysymään miten on mahdollisesti voinut syntyä näin mysteerinen maailma, johon sitten me olemme syntyneet luomaan uusia asioita, sekä kuinka nopeasti myös lähdemme täältä.

Tästä syystä David on työskennellyt biohajoavien, täysin luonnollisten, pestävien maapigmenttien kanssa, jotka on pelkästään sekoitettu veden kanssa. Käyttämällä tätä metodia, voidaan sallia jättimäisten seinämaalausten tekeminen, jotka tulee luonnollisesti häviämään aiheuttamatta mitään vahinkoa ympäristölle. Pienet päätökset, kuten käyttämällä “Luumustaa” korostavat elämän ohimenevyyden teemaa. Tämä täysin luonnollinen pigmentti on alkuperäisin oikeista luista. Joka oli kerran elämää ja on nyt ohi, tuodaan takaisin eloon vielä kerran, ennen takaisinpalaamista maahan lopullisesti.

Tämän metodin ilmiselvä vaikeus on nopeasti vaihtuvat säätilanteet. Sade sekä jäätävät lämpötilat eivät antaisi mahdollisuutta teoksen luomiselle. Sade huuhtelisi suurimman osan pigmentistä pois, kun tääs jäätävissä lämpötiloissa ilmanpaineella toimivat sumuttimet eivät toimisi, joita Popa käyttää luodakseen pehmeitä ja suuria gradientteja tällaisiin maalauksiin.

IMG_7251 copy.jpg

Monen viikon jatkuvan sateen jälkeen Etelä Suomessa tuli pieni aukko. Näytti siltä, että vain 4 päivää lämpötila olisi plussan puolella ja ilman sadetta. Juuso ja Popa tarttuivat tilaisuuteen, tietääkseen, että tämä aukko mahdollisuuteen oli todella pieni. Kuitenkin asia, jota ei olisi voitu ennustaa, oli kun projektin alkamispäivänä Popa sai flunssan. Tietäessään, että tämä saattaisi olla ainut mahdollisuus lähteä työstämään projektia ennen seuraavaa kevättä, Popa päätti sairaudestaan huolimatta tehdä maalauksen. Suurella määrällä adrenaliinia, teos viimeisteltiin ja kuvattiin juuri ennen saapuvaa lunta ja jäätäviä kelejä. Sillä aikaa kun Popa maalasi viikon aikana, Juuso dokumentoi prosessia kuvin ja videoin, joita myöhemmin käytettiin “Born of Nature” lyhytelokuvassa.

Screenshot 2019-12-04 at 16.29.51.png

Viimeinen palapelin pala oli kuvata teos ilmaperspektiivistä. Juuso yhdisti kuusi kuvaa toisiinsa DJI Mavic Air Drone kamerasta luodakseen mahdollisimman tarkan lopputuloksen ja kaapatakseen myös ympärillä olevat rantaan huuhtoutuvat aallot. Lopullisen printin yksityiskohtien määrä on todella upea. Hän valitsi mykistetyn väripaletin, jossa eloisampana sävynä nähdään kultainen ruohikko, täydentäen kylmää sinistä kiveä, johon muotokuva on maalattu. Lopullisen kuvan hieman jäinen vinjetti ja hento lumisade kuvastaa hyvin juuri saapuvaa talvea.

smaller copy.jpg

Analysoidessa kuvaa tarkkaan jotkin miellyttävimmistä yllätyksistä tulisi jättää katsojalle löydettääkseen. Kuitenkin, eräitä huomattavista ominaisuuksista on, kuinka kallion halkeamat korreloi joidenkin maalauksen ominaisuuksien kanssa. Ensisijainen paikka, jossa tätä on käytetty, nähdään keskellä huulia menevässä halkeamassa. Jos katsomme tarkkaan, löydämme myös kirjaimia levitelty ympäri aluetta, jolle Popa maalasi teoksen. Popa käyttää kirjaimia strategiana saavuttaakseen kasvojen oikeat mittasuhteet. Voimme löytää joitain selkeästi tunnistettavia kirjaimia ja joitain alkeellisilta ja muinaisaikaisilta vaikuttavia merkkejä, joita oltaisiin voitu käyttää luolamaalauksissa tuhansia vuosia sitten.

DSC03769.JPG

Luodakseen lapsen realisuuden, Popa käytti referenssinä maalauksessa kuvaa hänen vastasyntyneestä, vain parin tunnin ikäisestä tyttärestään. Teos ei kuitenkaan missään nimessä ole tarkoitettu kuvaamaan hänen tytärtään, vaan Popa ennemminkin toivoo, että katsoja voisi samaistua lapseen ja ihmettelemään tätä fantastista ilmiötä, joka mahdollistaa meidän tämän hetkisen olemassa olon tässä universumissa.

Vaikkakin teoksen tunne on ilmiselvä lopullisessa Juuson tekemässä kuvassa, hänen alkuperäinen teosta varten tehty sävellys “Iceberg” antaa työlle tarkoitetulle tunteelliselle sävylle toisen tason. Lisäksi tämä kappale toimii opastavana voimana “Born of Nature” lyhytelokuvassa. Tarkoitus tämän takana on viitata lukuisiin muinaisiin luomistarinoihin, joissa “laulu” ja “sana” on kaiken elämän kipinä. Filmissä löydämme tämän kipinän melko kirjaimellisesti, kun näemme Juuson luomassa hänen melodiaansa tulen ääressä, sillä aikaa kun Popa käyttää maata ja mutaa aloittaakseen luomistyönsä. Kaikki tämä tapahtuen samalla, kun raivoava meri iskee aaltoja kiveä vasten, joka symboloi kalvoa tämän uuden luomuksen “kohdussa”. Lyhytelokuvassa todistamme selvästi kaikki elementit työssä.

Screenshot 2019-12-04 at 16.38.14.png

Konsepti lyhytelokuvan olemassaolosta on tärkeä myös todella käytännöllisestä syystä, joka on näyttääkseen projektin laajuus. Viimeinen otos, jossa Juuso soittaa kosketinsoittimia teoksen päällä, näyttää kuinka suuri ja ulotteinen lopullinen työ on, joka auttaa saamaan täyteläisemmän arvostuksen heille, jotka päätyvät omistamaan yhden projektia varten luodun Rajatun Erän Printin.

Rajatun erän printtijulkaisu on viimeinen tärkeä osa projektia. Vaikkakin fyysinen maalaus tulee katoamaan kokonaan, konkreettinen tallennus teoksesta korkealaatuisena Giclee printtinä on tärkeä jatkaakseen työn puhumista katsojilleen. Todistaessaan huimaa määrää yksityiskohtia printissä teos tulee myös esille voimakkaammin ja kauniimmin.

Arkistopigmenttimusteilla 230 GSM Archival Matte paperille tulostettua, Juuso ja Popa eivät pystyneet lopettamaan lopputuloksen ihailemista, kun he tulostivat ensimmäisen testipainatuksen. Maailmassa, jossa niin paljon kuvia nähdään pelkästään elektronisen näytön kautta, omistaessaan fyysisen esineen, jota voi tarkkailla ja pidellä, on kuin raikkaan ilman henkäisy teoksen luojalle ja heille, jotka arvostavat huomaavaisuutta, jota käytettiin “Born of Nature” projektiin.

DSC03852.JPG

Kiitos todella paljon mielenkiinnostasi tätä projektia kohtaan! Mikäli sinulla on mitään kysyttävää tai kommentoitavaa, kuulemme ja vastaamme mielellämme.

Ystävällisin terveisin,

DSC03684.png
 


David PopaComment